He lähtivät hakemaan
evankeliumia

Valtakunnallinen evankeliumijuhla Kristiinankaupungissa on takanapäin. Juhlaa saatiin viettää pilvettömän taivaan alla, suoranaisessa helteessä. On hämmästyttävää, miten ihmiset vuosi toisensa jälkeen lähtevät etelän kaupungeista ja idästä sekä pohjoisen perukoilta bussilasteittain ja omilla kulkuneuvoillaan juhlille. Mikä sinne ajaa vuosi toisensa perästä?
Monille paikalla olleille juhlat ovat perinne jo lapsuudesta. Siellä on aina oltu. Oli sykähdyttävä näky seurata pienten juhlavieraiden tuomaa tervehdystä juhlaväelle sunnuntain pääjuhlassa. He toivat laulullaan Jumalan sanan viestin, joka ruokki avoimen taivaan alla olevia aikuisia juhlavieraita, mutta samalla he toivat viestin tulevaisuudesta. Samaa viestiä toi suuri nuorten ja nuorten perheiden joukko. Monista on mukava tavata tuttuja samasta evankeliumista iloitsevia ystäviä. Sitä kutsutaan kristittyjen yhteydeksi. Mutta kaikkein merkittävin kutsuja on itse Jumalan Pyhä Henki, joka vetää meitä evankeliumin kautta. Hän haluaa varustaa meitä lahjoillaan, ennen kaikkea Kristuksen tuntemisella, kesäjuhlilla, joita on valmisteltu rukoillen ja kristillistä rakkautta osoittaen suurin vapaaehtoisvoimin.
Evankeliumijuhlien keskiössä on siis evankeliumi ja siinä läsnä oleva koko maailman vapahtaja, Jeesus Kristus. Ihmiset tulevat siis juhlille kuulemaan Jumalan sanaa eikä kirkkopolitiikkaa.
Kaksilla kesäjuhlilla tänä kesänä piispat ovat jostakin syystä kokeneet sanomisen pakkoa, joka ei ole ollut parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen saarnaa vaan enemmän maallisen regimentin hallintavaltaan kuuluvaa asiaa. Arkkipiispa on puhunut Suviseuroissa syntyvyyden säännöstelystä ja piispa Peura naispappeuden hyväksymisvaatimuksesta. Lausumat on koettu juhlakansan, kirkkomme aktiivisimpien seurakuntalaisten keskuudessa jopa tyrmistyttäviksi, tai uhkavaatimuksiksi. Molemmat vaatimukset on koettu Jumalan sanaan sidotun omantunnonvapauden ylitse käveleviksi, vaikka arkkipiispa korostikin oikein Raamatun sanaa ja omantunnon vapautta. Oikeaa lain ja evankeliumin julistusta juhlakansa olisi odottanut kunnioitetuilta paimenilta.
Toiminnanjohtaja Lasse Nikkarikoski sanoi ajankohtaiskatsauksessaan, että kirkon lähetysstrategian laatiminen on hyvää jos tavoitteena on vahvistaa Kristuksen kirkon lähetystä yhdessä tehden. Vaarallista se on jos nämä pyrkimykset tavoittelevat virkamieskirkkoa, jossa ”pykäläfiilaus” ohittaa todellisen elämän ja elämisen moninaisuuden. On hyvä kysyä kenen kirkko on? Ja millaiseen kirkkoon kuulumme? Kirkon todellinen olemus kun rakentuu Jumalan töistä käsin, ei meidän päätöksistämme ja demokraattisiksi nimitetyistä malleista ja uskontulkinnoista vastauksena yksilön itsekkäisiin vaatimuksiin ja joskus jopa synnin kollektiiviseen hyväksymiseen.

j.k.

”Raamattua pidetään usein Jumalan ilmoituksena, vaikka se on historiaan sidottu ilmoituksen väline. Oleellista on miettiä, kuinka lähimmäisenrakkautta, erilaisuuden kunnioitusta ja muita Raamatun periaatteita parhaiten nykyisin edistettäisiin.” Näin on puhunut Kuopion hiippakunnan piispa Wille Riekkinen Yliopistolehden (6-7/09) mukaan teologien Law of love -seminaarissa 22.5., jossa näyttää olleen pyrkimys pyhittää kirjoitetun Raamatun sanan vastaista elämänmallia. Ei näytä oikein hyvältä, että Jumalan laista tehdään aikaan ja ihmismielen moninaisiin virtauksiin sidottu. Varokaamme vain, ettei varmuus katoa saman tien myös evankeliumista. Mikä taho sen tulevaisuudessa sitten määritteleekään, jos itse Herra, hänen sanansa pannaan pois viralta? Sanasta irrotettu rakkaus paljastuu lopulta itsekkääksi ja toista hyväksi käyttäväksi rakkaudeksi.

Hannu Kippo